Vinkkejä asiantuntijoiden kanssa työskenteleville: Miten puhua teorioista, joita ei tunne? :-)

Teoriakeskusteluja on asiantuntijaorganisaatiossa vaikea välttää, vaikka yrittäisi. Asiantuntijat rakastavat teoreettisia kysymyksiä, ja asiantuntijoita täynnä olevasta palaverista tai firman illanvietosta löytyy aina joku, joka haluaa keskustella alan uusimmasta muotiteoriasta X.

Kuulutko heihin, jotka viitsivät joka kerta julkisesti myöntää, etteivät ymmärrä lainkaan mistä puhutaan? Jos et, tämä kirjoitus on sinulle.

Ongelmaan tarjoaa nimittäin ratkaisun Pierre Bayardin loistava (ja hauska!) teos Miten puhua kirjoista joita ei ole lukenut. Vaikka Bayardin kirja käsittelee kaunokirjallisuuden ei-lukemista, sen opit ovat hyvin sovellettavissa myös teorioiden ei-lukemiseen.

Neuvoja ei ehkä kannata ottaa kamalan vakavasti — mutta yllättävää hyötyä niistä silti on, jos ei muuten niin rentouden lisääjinä :-)

Yleisneuvo ja kolme tyyppitapausta teoriakeskusteluihin

Bayardin mukaan keskustelussa on jopa eduksi, jos kirjaan (teoriaan) ei ole juurikaan tutustunut.

Siinä missä ahkera lukija uppoutuu yksittäiseen teokseen, sivistynyt ei-lukija ymmärtää, että keskustelun kannalta tärkeintä ei ole yksityiskohtien hallinta vaan kyky sijoittaa keskustelun alla oleva asia kokonaiskontekstiin. Tämä puolestaan käy helpommin, jos yksittäiseen teokseen pitää riittävää välimatkaa — esimerkiksi niin, ettei edes avaa sitä.

Yleisneuvo teoriakeskusteluihin voisikin olla: pidä yksittäiseen, keskustelun alla olevaan teoriaan välimatkaa ja vie keskustelu sen sijaan ylätasolle.

Ja sitten kolmeen tyyppitapaukseen:

1. Miten puhua teorioista, joista ei ole koskaan kuullutkaan?

Teoriat, joista ei ole koskaan edes kuullut, aiheuttavat keskustelijassa usein pahinta ahdistusta. (Paitsi jos kuuluu niihin rohkeisiin, jotka uskaltavat joka keskustelussa tunnustaa, etteivät tajua lainkaan mistä puhutaan.)

Tuntemattomista teorioista keskustelemista kuitenkin helpottaa, kun ymmärtää, ettei mikään keskustelussa vastaan tuleva teoria tarkkaan ottaen ole tuntematon: se lakkaa olemasta tuntematon sillä hetkellä, kun joku ottaa sen puheeksi :-)

Jo pelkkä teorian nimen ja siitä lausuttujen ensimmäisten kommenttien kuuleminen riittää luomaan mielessämme

joukon mielikuvia ja vaikutelmia … joiden muodostamista yleissivistyksen antama kuva [teorioiden] kentästä helpottaa.

Myös yleisneuvon muistaminen auttaa: Vaikka keskustelu koskisi näennäisesti yksittäistä teoriaa, todellisuudessa keskustelun kohteena on aina kokonainen teoriajoukko, jota puheeksi otettu teoria vain sattuu sillä hetkellä edustamaan.

Jos siis onnistuu esimerkiksi arvaamaan oikein, millaista suuntausta tai teoriakenttää kyseessä oleva teoria edustaa, ja tietää lisäksi (esimerkiksi aktiivisen ei-lukemisen seurauksena) edes jotain kyseessä olevasta aihepiiristä, on aivan mahdollista keskustella teoriasta varsin asiantuntevan oloisesti, vaikkei olisi koskaan aiemmin kuullutkaan siitä.

2. Miten puhua teorioista, joihin liittyviä tekstejä on joskus selaillut?

Selailu lienee teoriakirjojen ja tieteellisten artikkeleiden yleisin lukutapa, ja se käsittää laajan joukon ei-lukemisen keinoja pelkän sisällysluettelon nopeasta silmäilystä aina harkittuun sieltä täältä lukemiseen saakka.

Teorioista, joihin liittyviä tekstejä on joskus selaillut, on varsin helppo puhua. Keskustelijalla on nyt aseenaan paitsi yleissivistyksensä mukainen käsitys teoriakentästä (ks.  kohta 1), myös jotakin, vaikkakin mahdollisesti hataraa, tietoa itse teoriasta.

Moni kuitenkin häpeää selailuaan ja uskoo, että teorioihin pitäisi tutustua syvällisemmin. Mutta onko lopulta olemassa muuta teorioihin tutustumisen tapaa kuin selailu?

Mistä tahansa aiheesta on julkaistu niin monia tekstejä, että niihin kaikkiin tutustuminen on mahdotonta. Vaikka olisikin lukenut jonkin yksittäisen artikkelin tai kirjan kokonaisuudessaan, kyseistä teoriaa koskevan artikkeli- ja kirjavuoden näkökulmasta on edelleen vain ”selailija”. Olemme lopulta kaikki vain selailijoita.

3. Miten puhua teorioista, jotka on unohtanut?

Kukaan ei ole suojassa unohtamiselta, joka alkaa  jo silloin, kun olemme vasta tutustumassa teoriaan (jos ylipäätään tutustumme siihen).

Unohtaminen on toimintaa, jossa uusi tieto sekoittuu kaikenlaiseen jo valmiiksi päässämme olevaan materiaaliin. Hetken päästä meidän on mahdotonta tietää, mitä kuului alkuperäiseen teoriaan, mikä on siitä muodostamaamme mielikuvaa ja mitä olemme ehkä sotkeneet toisiin, aiemmin lukemiimme asioihin.

Vaikka voi tuntua nololta ajautua kiivaaseen keskusteluun teoriasta, jonka sisällön tajuaa unohtaneensa, asiaa helpottaa, kun ymmärtää, että loppujen lopuksi kaikki teoriat ovat enemmän tai vähemmän unohtuneita. Nekin, joita ei tajua unohtaneensa.

Sitä paitsi kaikki muutkin keskustelijat ovat unohtaneet keskustelun kohteena olevan teorian. Loppujen lopuksi kaikki keskustelut ovat tässä mielessä keskusteluja teorioista, jotka kaikki asianosaiset ovat unohtaneet.


Lopuksi vielä kaikille ei-lukijoille Bayardin kirjasta poimittu lohduttava lausahdus, joka on Bayardin mukaan lainattu Oscar Wildeltä. (Sikäli kun kukaan enää tämän jälkeen uskoo mitään, mitä joku kertoo toisten teksteistä.)

En koskaan lue kirjoja, joista minun pitää kriitikkona kirjoittaa; siitä on niin kovin helposti haittaa.

Jätä kommentti