Mikä on uramuutoksen vaikein vaihe?

Mikä on uramuutoksen vaikein vaihe?

Joillekin se on vanhasta irti päästäminen. Toisille se on uuden suunnan löytäminen. Yksi universaalisti haastava kohta on kuitenkin keskellä. Tämä kirjoitus kertoo siitä.

Uramuutoksen vaikein vaihe usein on keskellä

Kun lähdet tekemään työelämässäsi isoa muutosta, et koskaan hyppää suoraan vanhasta uuteen. Vanhan ja uuden keskellä on nimittäin epämääräinen välitila, jossa kaikki on epävarmaa ja vaiheessa.

Välitilassa olleessasi saatat olla ulkoisesti vielä vanhassa työelämässäsi mutta sisäisesti jo irtautunut tai irtautumassa siitä. Tai ehkä olet jo aloittanut ulkoisesti jotakin uutta, mutta kaikki on vielä alussa ja kesken.

Välitila onkin ennen kaikkea sisäinen tila:

”Kuka olen ammatillisesti (vai olenko kukaan)?”

”Olenko (koskaan) enää pätevä ja osaava missään?”

”Mihin tämä johtaa? Meneekö tämä koskaan ohi?”

Välitilassa ollessa joutuu sietämään enemmän keskeneräisyyttä ja epätietoisuutta kuin oikeastaan haluaisi sietää. Ammatillinen identiteetti on hukassa. Menneet saavutukset tuntuvat nollatuilta ja uusia ei vielä ole. Kaikki on epävarmaa. Ei ole enää vanhaa, mutta ei ole vielä kunnolla uuttakaan.

Moni uramuutosta tekemään lähtevä ei osaa myöskään ennakoida välitilaa tai sen hankaluutta. Välitilassa ollessaan saattaakin alkaa ajatella, että oma muutos on menossa jotenkin pieleen:

”Miksi tämä on näin vaikeaa? Ehkä minusta ei sittenkään ole tähän? Oliko tämä virhe?

Välitilassa on riski haksahtaa helppoihin ratkaisuihin

Koska välitilassa oleminen on epämiellyttävää, on silloin riski haksahtaa hätiköityihin ratkaisuihin vain, jotta välitilasta pääsisi nopeammin pois.

Jotkut tarttuvat hätäpäissään ensimmäiseen kohdalle osuvaan, edes etäisesti oikeansuuntaiselta vaikuttavaan (työ)tilaisuuteen ja selittävät itselleen (tai muille), että se on oikea ratkaisu, vaikka epäilevät jo itsekin. Myös vanhaan palaaminen — ilman että kyseessä olisi punnittu päätös — voi alkaa houkuttaa, koska se ratkaisee ongelman nopeasti. Kummalla tahansa tavalla itsensä löytää kuitenkin nopeasti samasta pisteestä, josta alun perin lähti liikkeelle.

Ei olekaan tavatonta, että samaan muutokseen joutuu lähtemään monta kertaa.

Jos siis olet päässyt muutoksessasi jo niin pitkälle, että tunnistat olevasi välitilassa, viestini sinulle on tämä:

Hyödynnä nyt käsillä oleva tilaisuus, väistä helpot houkutukset ja rakenna uusi työelämäsi kestävällä tavalla. Vaikka se on ehkä ajoittain epämukavampaa ja vie vähän pidempään, se on ainoa tapa saada aikaan todellinen muutos.

Onneksi välitilassa oleminen ei ole jatkuvasti pelkästään kamalaa. Kaikessa epämääräisyydessään ja keskeneräisyydessään se on nimittäin myös luova vaihe. Omaa ammatillista itseään on kerrankin mahdollisuus miettiä ja rakentaa uudestaan: kuka minä olen ja mitä oikeasti haluan? Työelämässä ei välttämättä tule eteen montaa tällaista tilaisuutta, ja siksi välitila kannattaa hyödyntää.

Välitilan hyvä puoli on myös se, että vaikka sitä ei lopettaisi ennenaikaisesti, se ei koskaan kestä ikuisesti. Ennen kuin huomaatkaan, olet jo toisella puolella — missä se sitten sinulle onkaan :-)


Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä: