Rasitutko työelämän sosiaalisista kontakteista ja kaipaat paljon omaa rauhaa? Pohditko, millainen työ sopisi parhaiten introvertille?
Jos olet googlaillut kysymystä, olet luultavasti törmännyt listoihin aloja ja ammatteja, joissa voi työskennellä minimaalisin ihmiskontaktein: kielenkääntäjä, yövartija, ja niin edelleen. Mutta ehkä nämä eivät ole sellaisia aloja tai ammatteja, joihin muutoin sovit tai joista olet kiinnostunut. Ja ainakin minusta nämä listat ovat hieman masentavia:
”Koska en jaksa rajatonta määrää sosiaalisuutta ja muita ihmisiä, olen tuomittu valitsemaan näistä harvoista töistä?”
Haluaisinkin tuoda tällä kirjoituksella pari uutta näkökulmaa siihen, millainen työ oikeasti sopii introvertille. Jos aihe kiinnostaa, jatka siis lukemista.
Millainen työ sopii introvertille?
Millainen ammatti tai ala sitten sopii introvertille? Ajattelen, että koko kysymys on väärä. Tai oikeastaan se on liian epämääräinen.
Melkein mikä tahansa ammatti tai ala voi nimittäin sopia. Perustelen väitteeni seuraavassa viiden erilaisen näkökulman kautta. Kerron myös, miten voit introverttinä alkaa haarukoida juuri itsellesi sopivia töitä.
1. Introvertit ovat keskenään erilaisia
”Introverttiys” on introvertti-ekstrovertti-jatkumon (huom. jatkumon, ei kahden toisistaan erillisen luokan) toinen laita. Hieman käytetystä määritelmästä riippuen jatkumon introverttireunaan voi kuulua sen tyyppisiä ominaisuuksia kuin
- yksinolosta nauttiva
- sosiaalisista kontakteista helposti rasittuva
- ei pidä huomion keskipisteenä olosta
- viihtyy parhaiten pienissä porukoissa
- ulkoisesti pihemminkin rauhallinen ja hillitty kuin vauhdikas ja vilkas
- jne.
Vaikka edellä mainitut ominaisuudet korreloivat väestötasolla, yksilötasolla ne voivat yhdistyä (tai olla yhdistymättä) miten vain. Vaikka olisit introvertti-ekstrovertti-jatkumon introverttireunalla, sinulla ei luultavasti ole kaikkia introverttiyteen liitettyjä ominaisuuksia, ainakaan yhtä vahvoina.
Joku introvertti voi rasittua suuresti ihmisten kanssa seurustelusta, mutta nauttia silti esiintymisestä (kun aihe on itselle mieluisa). Toinen introvertti puolestaan voi kaivata erittäin paljon yksinoloa, mutta kenellekään hänet tuntevalle ei tulisi ensimmäisenä mieleen kuvailla häntä hillityksi ja rauhalliseksi. Tai ihan mitä vain.
”Introverteiksi” itsensä identifioivat ovat lopulta sekalainen joukko erilaisia ihmisiä. Sen vuoksi ei ole mahdollista tai mielekästä yrittää laatia listaa tehtävistä, jotka sopivat (tai eivät sovi) kaikille itsensä introvertiksi mieltäville.
Kun etsit itsellesi sosiaalisesti vähemmän stressaavaa työtä, olennaista onkin tunnistaa, mitä sillä oikeastaan tarkoitat. Millaisia sosiaaliset tilanteet juuri sinua kuormittavat, ja millaiset puolestaan eivät niinkään? Mitä kaipaat työelämääsi nykyistä enemmän tai vähemmän, ja millä asioilla puolestaan ei ole sinulle juurikaan väliä?
2. Harva on niin introvertti, ettei jaksaisi mitään sosiaalisia kontakteja
Sen lisäksi, että introvertit ovat keskenään erilaisia, harva on myöskään niin kovasti muiden seurasta rasittuva, ettei jaksaisi mitään sosiaalisia kontakteja. Kyse on useimmiten siitä, ettei jaksa tietynlaista seuraa tai tietynlaisia tilanteita.
Voi olla, ettet viihdy isoissa kokouksissa tai työyhteisön tiimiytymis-ryhmäytymis-sessioissa, mutta parin mukavan työkaverin seura tai pienemmän porukan asiapitoinen tilaisuus jostakin sinua aidosti kiinnostavasta aiheesta voikin olla ihan mukava. Tai voi olla ettet jaksa jatkuvia palavereja, mutta yhteydenpito asiakkaisiin puhelimitse ei sinua juurikaan rasita.
Työpaikat eroavat usein isostikin siinä, millaista sosiaalista kanssakäymistä niissä harrastetaan tai edellytetään. Itse työn vaatimusten lisäksi firman johdon (pienemmissä yrityksissä), oman pomon ja työkavereiden sosiaaliset mieltymykset vaikuttavat usein siihen, millaiseksi työpaikan sosiaaliset kuviot muodostuvat. Äänekkäiden, vilkkaiden ja sosiaalisesti aktiivisten ihmisten tiimissä on usein äänekästä, vilkasta ja aktiivista. Jossain muualla voi olla rauhallisempaa.
Voisiko jopa omalta alaltasi löytyä työpaikka tai tiimi, joka sopisi paremmin omiin sosiaalisiin preferensseihisi?
3. Halu erakoitua kumpuaa usein ylirasituksesta
Kun koemme jonkin asian liian kuormittavana, kyse on rasituksen ja palautumisen suhteesta. Kestämme monenlaista rasitusta, jos pääsemme palautumaan välissä riittävästi. Jos taas emme pääse palautumaan, kuormittuneisuus kasvaa — ja samalla laskee toleranssi kaikille stressaaville asioille.
Olenkin huomannut, että usein halu löytää työ, jossa ”ei tarvitse tavata yhtään ketään”, kumpuaa juuri ylirasituksesta. Jos olet kerryttänyt vuosia stressiä esimerkiksi avokonttorien kaaoksessa tai non-stop-kokousputkissa, sinusta saattaa tuntua siltä, että ainoa vaihtoehto on toinen ääripää: ihmiskontaktien minimointi, tai vielä mieluummin erakoituminen.
Mutta entä jos et olisi valmiiksi rasittunut? Millaisessa sosiaalisessa ympäristössä voisit silloin viihtyä? Useimmiten oikea kysymys ei olekaan ”missä työssä ei tarvitse tavata ketään”. Kysy itseltäsi sen sijaan:
Millaisten ihmisten seurassa viihdyn parhaiten, ja mitä teet heidän kanssaan jopa ihan mielelläni silloin, kun en ole jo valmiiksi ylirasittunut?
Entä mitkä ovat minulle parhaita keinoja palautua sosiaalisesta rasituksesta, ja kuinka paljon palautumisaikaa yleensä tarvitsen?
Jos tunnistat olevasi juuri nyt niin ylirasittunut, että erakoituminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, sinun ei siis tarvitse alkaa suunnitella yövartijan uraa (paitsi jos haluat). Yritä sen sijaan löytää lyhyemmällä tähtäimellä keinoja, joilla saat laskettua kokonaiskuormitustasi ja samalla stressitasojasi. Apua tähän voi hakea esimerkiksi työterveyshuollosta.
Kun tilanne on rauhallisempi, voi olla helpompi miettiä pidemmän aikavälin ratkaisuja. Voit todennäköisesti työskennellä monenlaisessa työssä uupumatta, kunhan huolehdit, että juuri sinua kuormittavat asiat ja mahdollisuus palautua ovat keskenään tasapainossa.
4. Työelämä ei ole kokonaisuudessaan aivan niin sosiaalista kuin joskus näyttää
On totta, että nykytyöelämä ”tiimihenkisyyden” ja ”hyvän tyypin” vaatimuksineen saattaa suosia sosiaalisista kontakteista nauttivia ja itseään reippaasti ilmaisevia ihmisiä. Tämä ei kuitenkaan ole koko totuus työelämästä.
Vaikka yksin nurkassa tehtävät työt ovat epäilemättä vähentyneet, on edelleen paljon töitä, jotka vaativat itsenäistä ajattelua ja joissa monia asioita joutuu tekemään pitkälti itsekseen. Jopa monet varsin sosiaalisilta vaikuttavat työt voivat sisältää paljon tällaisia elementtejä. Näköalaamme vain hämää se, että näemme näistä töistä yleensä ulospäin vain niiden sosiaalisen puolen.
Illuusiota työelämän ekstroverttiydestä lisää myös se, että moni työpaikalla sosiaalisesti aktiiviselta vaikuttava ihminen voi pohjimmiltaan olla varsin introvertti. Moni voi omaksua tietynlaisen työroolin esimerkiksi edistääkseen itselleen tärkeitä ja merkityksellisiä asioita, ja niin kauan kuin kuormitus ja palautuminen ovat tasapainossa, tällainen rooli ei välttämättä tunnu epämukavalta tai ahdistavalta. Myös laajalti koettu paine ”olla sosiaalinen” saa monet introvertit esittämään työpaikalla sosiaalisesti aktiivisempaa ja säästämään introverteimman puolensa vapaa-ajalle.
Todellisuudessa työelämässä on siis paljon tilaa ihmisille, jotka eivät ole pohjimmiltaan valtavan sosiaalisia vaan kaipaavat paljon omaa rauhaa. Heitä on hyvinkin erilaisissa tehtävissä. Sitä ei vain aina näe päällepäin, ja siksi introverttina on helppo kokea olevansa outo tai ainoa.
5. Omaa työtään voi tuunata sopivammaksi — myös sosiaalisesti
Vaikka paljon on kiinni siitä, että löytää omiin sosiaalisiin preferensseihinsä sopivan tehtävän ja työpaikan, jotain voi tehdä työpaikkaa vaihtamattakin.
Työn tuunaaminen on ollut työpsykologiassa viime vuosina vuosittu käsite. Sillä tarkoitetaan oman työn ja työtehtävien sisällön muokkaamista itselle sopivammiksi (niissä rajoissa kuin työpaikka mahdollistaa).
Itse ajattelen, että työtään voi tuunata myös sosiaalisesti. Moni työpaikalla sosiaalisesti kuormittava asia ei ole työn kannalta välttämätön vaan pikemminkin tapa tai tottumus. Onko työpaikan pikkujouluihin tai virkistyspäiviin pakko osallistua? Onko messuille välttämätöntä lähteä (jos se ei kuulu kiinteästi omaan työnkuvaan)? Voisiko lounas- tai kahvitaukoja viettää yksin?
Moni pelkää, että työpaikan sosiaalisista kuvioista laistaminen tulkitaan epätiimihenkisyydeksi ja että siihen suhtaudutaan huonosti. Ihmisiä ja työpaikkoja on tietysti erilaisia, ja joskus tai jossain näin voi ollakin. Jos työyhteisöjä katselee yhtään tarkemmin, huomaa kuitenkin nopeasti, että melkein jokaisessa työpaikassa on erilaisia ihmisiä ja että erilaisilla ihmisillä on monissakin asioissa keskenään erilaisia toimintatapoja. Usein pelkäämme, että jos teemme itse jotain eri tavalla, meitä pidetään outoina ja aletaan hyljeksiä. Mutta tapahtuuko lopulta mitään? Voisiko asiaa ainakin pienesti testata?
Usein iso osa siitä, mitä pidämme muiden odotuksina, on lopulta peräisin omasta historiastamme. Jos on saanut elämänsä varrella kehotuksia olla sosiaalisempi, tuntenut itsensä muiden keskellä oudoksi tai kuvitellut olevansa ainoa, joka ei innostu hauskoista tiimipäivistä, on ymmärrettävää, ettei omaan introverttiyteensä suhtaudu ihan neutraalisti. Mutta se ei tarkoita, etteivätkö muut voisi suhtautua siihen neutraalimmin.
Omaa tiimihenkisyyttään voi osoittaa monella muullakin tavalla kuin osallistumalla jokaiseen sosiaaliseen rientoon — esimerkiksi olemalla muille ystävällinen ja kiva työkaveri. Ja vaikka joku voi alkuun kummastella erilaista toimintatapaa, niin ihmiset myös tottuvat kaikenlaisiin kummallisuuksiin: ”Se tekee aina noin, mutta se on kyllä silti ihan ok.” :-)
Sopivan työn ja työympäristön etsimisen lisäksi kannattaakin pyrkiä lisäämään rohkeuttaan tehdä valintoja, jotka tekevät työstä itselle sopivan.